PiSon Art Oy taidekehystämön yrittäjä Pirjo Vallin valittiin vuoden 2019 yrittäjänaiseksi

Porin vuoden 2019 Yrittäjänaiseksi valittiin PiSon Art Oy:n yrittäjä Pirjo Vallin. Valinta julkistettiin Ahlströmin ruukin Noormarkun klubilla juhlavin menoin 21.3.2019.

PiSon ArtOy on toiminut Porissa torin laidalla vuodesta 2006 lähtien. Alkuvaiheessa kehysliikkeessä oli mukana myös toinen yrittäjä. Vuodesta 2011 alkaen Pirjo Vallin on pyörittänyt liikettä yksin:

-Tulin kehysalalle sattumalta. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan Turun yliopistoon kemiaa. Minusta piti tulla tutkija. Kuitenkin elämässä tapahtui pysähdys, sairastuin ja se muutti ajatustani elämästä. Halusin ammatin, jossa saa olla tekemisissä ihmisten kanssa. Aloitin opinnot Porin Kauppaoppilaitoksessa ja valmistuin julkishallinnon yo-merkonomiksi.

-Kesätöiden kautta päädyin töihin Ulvilan Taidepuotiin ja vuonna 1992 alkoi urani taidekehystäjänä. Taidepuodista sain vahvan neljäntoista vuoden kokemuksen.Vähitellen kypsyi ajatus omasta kehysliikkeestä, jonka perustin silloisen työkaverin kanssa torin laidalle vuonna 2006.

PiSon Art Oy on monipuolinen taidekehystämö. Kehystyksiä tehdään mm. juliste-, maalaus-, grafiikka-, valokuva-ja akvarellitöille. Erikoisalana ovat vaativat käsitöiden kehystykset ja persoonalliset esinekehystykset

-Isokokoiset työt ovat lisänneet suosiotaan. Paljon kehystetään esim. pelipaitoja ja -välineitä. Jopa siivousvälineitä on kehystetty. Kiireisimpiä ajanjaksoja ovat kesä ja joulu. Silloin on tärkeää, että työt tilataan hyvissä ajoin. Mielenkiintoista on kuulla tarinoita kehystettävistä tauluista ja esineistä. Tunnearvoltaan tärkeän esineen tarina jatkuu arvoisensa kehyksen sisällä.

Pirjo tekee kaikki kehystykset itse liikkeessään Eteläkauppatorilla. Isokoisissa töissä ovat tarvittaessa auttamassa poika Henri ja puoliso Ari. He ovat molemmat käteviä käsistään, aina valmiita auttamaan, tukemaan ja ideoimaan uutta. Yksinyrittäjän tärkein tuki on oma perhe: Pirjo lähettääkin ison kiitoksen puolisolleen, pojalleen ja isälleen!

Pirjon kolme mieleenpainuvinta esinekehystystä ovat hain leuat, leopardin talja ja Mike Tysonin nyrkkeilyhanska omistuskirjoituksella. Nyrkkeilyhanska oli tilaustyö Tammisaaresta, eli asiakkaita on ympäri Suomea. Vuoden 2018 asuntomessuilla Porissa nähtiin Pirjon töitä WinNova Tähti-talossa. Siellä seiniä koristivat kehystetty kastemekko ja kaunis uniikki peili.

Pirjo pitää liikettään arkisin auki ympäri vuoden. Torin laita on hyvä paikka erikoisliikkeelle.–Yritän pitää kesällä viikon parin loman. Silloin hyvä ystäväni Sari pitää liikettä auki. Yksinyrittäjyydessä on tärkeää löytää omat rajansa. Harrastuksiin ei paljoa jää aikaa, mutta mökille Etelä-Pohjanmaalle lähdetään aina vain kuin mahdollista. Pyrin myös työskentelemään liikkeen aukioloaikoina, jotta aikaa jäisi myös perheelle, ulkoilulle ja hyvinvoinnille.

Porin Yrittäjänaisiin Pirjo liittyi vuonna 2009. Hän on ollut yhdistyksen toiminnassa aktiivisesti mukana alustaalkaen. Pirjo oli kuusi vuotta Porin Yrittäjänaiset ry:nhallituksen jäsen, joista neljä vuotta hän toimi yhdistyksenvarapuheenjohtajana. Pirjo on myös ansiokkaasti toiminut Yrittäjänaisten lipun kantajana vuosittaisessa Porin kaupungin Itsenäisyyspäivän juhlassa.

PiSon Art Oy:n slogan ”Kehystämme melkein mitä vain” kuvaa hyvin yrityksen toimintaa.Hyvä asiakaspalvelu on tärkeää. Kaikki uniikit esineet ja taulut saavat uutta eloa osaavan yrittäjän käsissä.

Yrittäjänaisvalinnan kunniaksi kahvitarjoilu perjantaina 22.3 klo 12-14 osoitteessa Eteläkauppatori 2, 28100 Pori

Lisätietoja:

Vuoden Yrittäjänainen Pirjo Vallin pirjo.vallin@pisonart.fi puh. 040-741 4364

Porin Yrittäjänaisten puheenjohtaja Sari Huhtamaa sari@sarihuhtamaa.fi puh. 050-325 4444